Tervetuloa lähinnä kuntoilua käsittelevään blogiini!
Suurin osa liikunnallisista ihmisistä on perusterveitä kuntoilijoita.
Kuntoilun voisi määritellä ei-urheiluksi.
Mutta ajattelen, että liikunnan jakaminen vain kuntoiluun ja urheiluun on kovin köyhä kahtiajako.
Samoin Wikipedian tämänhetkinen määritelmä kuntoilusta on köyhä. ("Kuntoilu eli kuntoliikunta tai kuntourheilu on yleiskunnon kohentamiseksi harrastettavaa liikuntaa.")
Ilmiötasolta ajatellen on parempi puhua 1) urheilijoista, 2) kovaa treenaavista ei-urheilijoista ja 3) kuntoilijoista.
Kuntoilun voisi määritellä virkistystoiminnaksi, jossa kuntoilijalla voi olla mitattavia tavoitteita, mutta hänellä ei ole tarkoitus nostaa kuntoaan ihmiskehon ehdottomien äärirajojen maailmaan (80-100 % ME:stä). Hän saattaa olla kuntoiluunsa addiktoitunut, mutta hänen kuntoiluaan ei itseisarvoisesti määritä ennätysten hakeminen.
Yleensä monia ongelmia ja hankaluuksia tulee monille matalista kuntotasoista huolimatta matkan varrella vastaan - ja vähintään kunnon kohoaminen pysähtyy, yleensä korkeintaan keskinkertaiselle tasolle. Niin on myös yleensä personal trainereillä, minua ja joitain muita harvoja lukuun ottamatta.
Herää kysymys:
Miten voimailua yleisesti ottaen kannattaa harrastaa?
Yleisellä tasolla vastaus siihen on suunnilleen sama kuin vastaus artikkelini otsikkoon: "Miten kehityt hyväksi voimanostajaksi?"
Voimanostoahan harrastetaan perusliikkeillä, jotka sopivat melkein kaikille.
Lisäksi kuntosalilla voimailu on oikein tehtynä ylivoimaisesti monipuolisinta ja terveellisintä liikuntaa.
Tutustu siis paljon kehuttuun Bodytreeni 8/2014 -artikkeliini (s. 13-15).
LÄHTÖKOHTIA ARTIKKELIINI
Usein aloittelijan ja keskitasoisen kuntoilijan perusvirheitä ovat muun muassa seuraavat.
- Lihasepätasapainojen korjaamisen ohittaminen (vakavin asia, liittyen motivaation nousuun kehosta ja ennen kaikkea vammaherkkyyteen).
- Kaavoihin jämähtäminen kaikessa.
- "Ei tuloksia ilman kipua" -uskomus.
- Halu yrittää ennätystä yleensä tiheästi, hyvissä olosuhteissa jopa joka toisella kerralla, vaikka kuntoa on jo keskinkertaisesti.
- Liiallinen ohjelmien pieniin yksityiskohtiin keskittyminen oman kehon yksilöllisyyksien tutkimisessa mm. voimanhankinnassa.
- Joidenkin tietynlaisten ohjelmien, ahkeruuden ja tahdonvoiman merkityksen ylikorostaminen.
(Ainakin vm. kaksi asiaa siksi, että media tuo esiin ja korostaa niin paljon urheilijoita, jotka ovat olleet vuosia huippukuntoisia ja jotka siitä vielä parantaakseen ovat kokeneet ne tärkeiksi.)
- Aerobisten urheilijoiden harjoitusvolyymista liian aikaisin liian suureen volyymiin inspiroituminen.
(Kuitenkin esim. itse pääsin klassisessa jalkakyykyssä 38-vuotiaana (toukokuussa 2011) kisassa 2,5kg yli sarjan 74kg/M40 silloisen Suomen ennätyksen. Ja se 190 kiloa oli vuoden 2011 toiseksi paras klassinen jalkakyykky sarjaan 74kg avoin. - Tein sen hyvin vaatimatomista lähtökohdista... Harjoitellen silloin vain noin kolme kertaa viikossa keskimäärin 70 minuuttia kerrallaan. Kuten melkein aina olen harjoitellut vuodesta 2006 alkaen.)
Muitakin harhoja kuntoilussa usein on.
Mihin sitten voimailussa yleisesti ottaen kannattaisi ylivoimaisesti eniten keskittyä?
Siitä lisää artikkelissani.
Sain vain vähän tilaa, joten keskityin tärkeimpiin asioihin ja käsittelin niitä lyhyesti.
Päivitys: Jostain syystä vasta
jutun kirjoittamiseni jälkeen IPF:n nettisivuille on päivitetty,
että sarjan 74kg/M40 ME (5.6.14) = 235 kg. Oma tulokseni on
siitä siis 78,72 %.
